MARIT BJÖRNEGRAN
s. 1952, asuu ja työskentelee Locknessa Ruotsissa.
Tuhannet suomalaiset ovat nähneet Marit Björnegranin taidetta Unicefin korteissa ja kalentereissa, vaikkei tekijän nimi olisikaan jäänyt mieleen. Iittalan kesänäyttelyn jälleentapaamisessa nimen lisäksi kirkastuu Unicef-taiteilijan yhteys naivismiin.
Björnegran on piirtänyt lapsesta asti. Ennen pitkää hän tuli elämässään vaiheeseen, jossa taiteesta tuli hänen ammattinsa. Björnegran on maalannut yli 30 vuotta kokopäiväisesti. Edelleenkin piirrosviiva on korostuneesti esillä. Viivalla on yhtä tärkeä merkitys kuin värillä – Maalari piirtää maalaamalla.
Taiteilija on kertonut, ettei hän alussa tiennyt, että on naivisti. Hän vain maalasi niin kuin omalta tuntui. Björnegran on itseoppinut taiteilija, minkä hän kokee ainoaksi mahdollisuudekseen. Hän nimittäin inhoaa kouluja ja auktoriteettien oppeja. Mielellään hän rinnastaakin taiteellisen asenteensa nelivuotiaan itsepäisyyteen ja estottomuuteen:
Mä osaan ite, mua ei tartte opettaa!
Maalausten keskusaihe on yleensä talo, jonka Björnegran mieltää ihmisen symboliksi. Siksi siinä pitää olla vintti, keskikerros ja kellarikerros, kuin ilmentämässä ihmisen tajunnan tasoja ja henkistä kehitystä. Jos kaikki kerrokset eivät ole tuttuja, identiteetti jää jotenkin vajaaksi. Kun ei tunne kellaria, ei tunne juuriaan! Tärkeintä on kuitenkin tietää, että taiteilijalle talo on ennen kaikkea koti, ja koti on elämän keskipiste, jossa syntyy turvallinen olo. Talon väri on maalauksissa tärkeä. Katsoja havaitsee ainakin punaisia, valkoisia ja sinisiä taloja tuotannon eri vaiheista.
Björnegran sanoo aloittavansa uuden maalauksen aina taustasta, taivaanväristä ja jatkaa siitä yhä pienempiin yksityiskohtiin. Hän maalaa akryyliväreillä, jotka kuivuvat nopeasti. Siitäkään ei ole aina hyötyä, ja keskeneräinen maalaus on pakko jättää odottamaan lopullista ratkaisua. Niinpä tekeillä saattaa olla jopa 20–30 maalausta samanaikaisesti. Yhtäkkiä johonkin niistä syntyy oivallus, ja maalaus valmistuu.
Marit Björnegran on kertonut viihtyvänsä oikein hyvin omissa oloissaan, omassa talossaan ja työhuoneessaan. Kun hän kaipaa sosiaalisuutta, hän maalaa sen tapahtumaan taulussaan. Ihmiset hyörivät ja pyörivät niin talossa kuin pihapiirissäkin. Maalari voi siis aivan hyvin järjestää juhlat taulussaan ja kutsua sinne koko kylänväen.
