Minna Iso-Lähteenmäki on taiteilijana itseoppinut, mutta silti hän sanoo olleensa elämänikäisessä opissa. Oppia ja rohkaisua hän on saanut etenkin taiteilijamieheltään Sauli Iso-Lähteenmäeltä.
Yhteistyö mieheni kanssa on sujuvaa; olemme pitäneet yhdessä näyttelyitä ja olleet taidemessuilla.
Iso-Lähteenmäet ovat ideoineet ja tehneet myös yhteisiä taideteoksia.
Edellisen lisäksi inspiroivia vinkkejä on tullut ystäväpiiriin kuuluvilta taiteilijoilta. Itse maalauksen ääressä moni asia on kuitenkin pitänyt oppia yrityksen ja erehdyksen kautta. Vain niin onkin mahdollista kehittää juuri sellaista maalarin käsialaa, joka on tunnistettavissa aivan erityiseksi piirteeksi Minna Iso-Lähteenmäen taiteessa.
Elämänikäisen oppimisen painotus on myös seurausta nuorena tehdyistä valinnoista:
Kun muut menivät taidekouluun, minä lähdin opiskelemaan taidehistoriaa Helsingin yliopistoon. Sekin oli tavallaan innostavaa, mutta taidekoulu olisi ollut parempi vaihtoehto. Rohkeutta ja itsetuntoa ei vaan riittänyt.
Maalauksista voi kuitenkin havaita, kuinka taidehistorian tuntemuksesta on tullut yksi maalarin vahvuuksista. Kun idea syntyy, Iso-Lähteenmäki osaa peilata sen visuaalisia mahdollisuuksia taidehistoriaan. Taidehistoria toimii hänelle siis paitsi yhtenä opettajana myös hyvänä oppaana.
Naivismissa taidekoulun käyminen ei ole ollenkaan välttämätöntä. Ehdottomimman mielipiteen mukaanhan se jopa estää aidon naivismin tekemisen. Minna Iso-Lähteenmäen oivallus naivismista syntyi, kun hän tutki, millaisia aineksia hänen ilmaisunsa sisälsi:
Maalailin melko arkaaisesti tulkittuja kanoja, kukkoja ja kaloja sekä erilaisia kasviaiheita. Huomasin etsiväni maalaustapaa ja aiheitakin koristemaalausten ja vanhojen puu- ja tekstiilikäsitöiden traditiosta. Värit alkoivat kuvissa myös nousta enemmän esiin, vaikka olenkin aina ollut kovasti kaikkien värien ystävä. Värien voima vaikuttaa minuun jopa synesteettisesti. Esimerkiksi auringonlaskulla saattaa olla melkoinen äänitausta.
Kroatialainen naivismi teki häneen suuren vaikutuksen jo nuoruusiässä: Kuvat ilmaisivat yhtäältä arkipäivää ja samalla kuitenkin äärimmäisellä tunteella ladattua värikästä, sisäistä kertomusta. Ihmisen arjen kuvauksen rinnalla balttialaisessa naivismissa voi tunnistaa yhteyksiä aina keskiajan taiteeseen saakka. Samalla on ymmärrettävää, että myös maalausten fantastisiin piirteisiin ja ”ylimaalliseen väriin” ihastuneena Minna Iso-Lähteenmäki löysi jatkossa myös belgialaisen surrealistin Rene Magritten taiteen itselleen läheiseksi. Kykyä taidehistorian täsmälliseen rajaamiseen osoittaa myös, että taiteilija on löytänyt alankomaisen renessanssin esikuvakseen. Kaikkia edellä mainittuja esikuvia yhdistää kuvaustavan yksityiskohtaisuus. Iso-Lähteenmäki nauttii tarkasta tekemisestä, mutta kuivakasta toteutustapaa välttäen hän painottaa samalla värien ja tunnelman merkitystä.
Iso-Lähteenmäki pitää itseään hieman puutarhahulluna, joka kamppailee mielessään hyöty- ja kukkapuutarhan välillä. Taiteilijan innoittajina kukat ja kukkivat puut ovat voittaneet jo aikaa sitten. Hän on luontoihminen ja luonnosta on muodostunut myös hänen taiteensa ehtymätön lähde.
Nuorempana avaruus tuntui olevan kiinnostava ulottuvuus; nyt puolestaan mikrokosmos ja minimaailmat ruohonkorsien ja neulasten välissä.
Iso-Lähteenmäki kerää luonnosta materiaaleja malleikseen ja sen rinnalla hän ammentaa aineksia maalauksiinsa muisti- ja mielikuvistaan. Myös valokuva on tärkeä apuväline.
Minna Iso-Lähteenmäki aloitti akryyliväreillä, mikä sopikin nuoren ”hätäiseen” työskentelyrytmiin.
– Arkailin pitkään öljyväriin siirtymistä, koska kuvittelin sen hankalammaksi ja muutenkin vaativammaksi erityisesti kärsivällisyyden suhteen. Erehdyin. Öljymaalaus on tällä hetkellä päätekniikkani. Puu on aina ollut läheisin pohjamateriaali; sen sileys, lämpimyys ja lujuus.
Iso-Lähteenmäen taiteellinen kehitys osoittaa, kuinka onnistuneen taideteoksen syntyminen on monien asioiden, itseoppimisen, hyvien vinkkien ja kokeilujen summa taidehistoriaa ja puutarhaa ollenkaan unohtamatta.
